”Inhoan keskipisteenä olemista olipa sitten kyse sitten tyttäreni rippijulista tai työpaikalla pidettävästä esityksestä. Olen sellainen ihminen, joka loistaa paremmin pienemmissä porukoissa.”
Tämä ei ole ehkä ensimmäinen ajatus yrittäjästä, joka rakentaa oman yrityksen ja vie sen niin pitkälle, että se myydään peräti kahdesti – ensin pääomasijoittajalle miljoonakaupassa ja myöhemmin edelleen globaalille toimijalle miljardiluokan kaupassa.
Mutta toinen SofaCompany-konseptin perustajista, Christian Rudolph, on todiste siitä, että nämä kaksi asiaa voivat kulkea käsi kädessä. Voit olla visionääri, vaikka olisit hillitty. Ja voit olla intohimoinen ja kilpailuhenkinen, mutta pysyä taustalla ja johtaa niitä, jotka vievät yritystä eteenpäin, vaikka et itse siitä nautikaan:
”En halua olla keskipisteenä, mutta pidän itseäni kilpailuhenkisenä visionäärinä. Näiden kahden asian ei välttämättä tarvitse liittyä toisiinsa. Olen mieluiten sivussa ja ohjaan yrityksen viestinnässä avainasemassa olevia henkilöitä. Se ei rajoita minua.”
44-vuotias Christian, joka kutsuu itseään ”puoliksi Køgen pojaksi”, on hyvin tietoinen siitä, ettei hän halua olla keskipisteenä. Hän on kuitenkin myös tietoinen voimasta, jonka hän löytää itsepäisyydestään ja kilpailuhenkisyydestään. Ja hän on tietoinen siitä, että hän on luonut yhdessä vaimonsa ja liikekumppaninsa Cathrinen kanssa niin menestyvän yrityksen, että he voisivat halutessaan lähteä luksuslomalle.
Mutta palataanpa ensin takaisin yrityksen alkutaipaleelle. Christian kohtasi alussa kaksi suurta seikkailua.
En halua olla keskipisteenä, mutta pidän itseäni kilpailuhenkisenä visionäärinä. Näiden kahden asian ei välttämättä tarvitse liittyä toisiinsa. Olen mieluiten sivussa ja ohjaan yrityksen viestinnässä avainasemassa olevia henkilöitä.
Puutarhakalusteet ja rakkaus
Kun Christian valmistui vuonna 2000 vientiteknikoksi – ”koulutus, jota ei luultavasti ole nykyään olemassa” – Køgen lähistöllä sijaitsevasta kaupungista kotoisin oleva nuori mies oli oppinut kansainvälisten yritysten peruspelisäännöt niin teoriassa kuin käytännössä. Ensimmäisen merkittävän työtehtävän hän sai peittojen valmistajalta, joka toimitti tuotteitaan Jyskille. Christian pääsi mukaan matkalle Puolaan, jossa hän tapasi puutarhakalusteita valmistavan yrityksen myyntipäällikön, joka oli myös Jyskin toimittaja. Tämä tapaaminen osoittautui ensimmäiseksi askeleeksi tiellä kohti jotain suurta.
Myyntipäällikkö palkkasi Christianin markkinointiassistentiksi. Pian hän sai ylennyksen markkinointipäälliköksi ja hän perusti yritykselle oman sisäisen markkinointiyksikön, joka vastasi sekä yrityksen – sittemmin myös muiden huonekalujen – markkinoinnista että kansainvälisten asiakkaiden, kuten Walmartin, Jyskin, Bauhausin ja Obin myymälämarkkinoinnista. Myöhemmin Christian eteni markkinointijohtajaksi.
Sitä ennen tapahtui kuitenkin eräs toinen merkittävä tapaaminen. Christian iski silmänsä tyttöön, joka työskenteli samassa yrityksessä. Rakkauden löytäminen työpaikalla voi johtaa haasteellisiin tilanteisiin, sanovat sen itse kokeneet. Tilannetta ei lainkaan helpottanut se, että tyttö ei ollut vain Christianin kollega vaan omistajan tytär:
”Kun olette päässeet itsenäisen työn makuun, ette ole enää niin houkuttelevia työnhakijoita työmarkkinoilla, eikä muiden ihmisten vaatimuksiin ole enää niin helppoa sopeutua”, Cathrinen isä sanoi. Mutta Christian ei ollut asiasta erityisen huolissaan. Hän oli ollut kahdeksan vuotta työmarkkinoilla ja tunsi olevansa enemmän kuin valmis jatkamaan matkaa Cathrinen kanssa kahdestaan oman yrityksen parissa.
“Kun aloitin yrityksessä vuonna 2000, siellä oli yksi ihana tyttö. Meistä tuli nopeasti pari ja olimme todella onnellisia yhdessä. Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli yrityksen omistajan tytär. Kun rakkaus syttyy, sitä on todella vaikea pysäyttää – kaikki rationaalisuus katoaa.”
Tytön nimi oli Cathrine. Alussa he yrittivät salata suhteensa muilta. Mutta pienessä yrityksessä, jossa kaikki tietävät lähes kaiken toisistaan, se kävi lopulta vaikeaksi.
“Siihen aikaan ulkomailta soittaminen oli todella kallista. Pidimme suhteemme aluksi salassa, mutta jossain vaiheessa joku alkoi epäillä, kun olin soittanut samaan numeroon Tanskaan useiden tuhansien kruunujen edestä.”
Niinpä Christian ja Cathrine päättivät jättää normit sikseen ja yhdistää rakkauden ja työn. Tätä valintaa he eivät ole katuneet.
”Voitte yrittää, mutta en usko, että pystytte siihen.”
Kun Christian oli työskennellyt Cathrinen isän huonekaluyrityksessä kahdeksan vuotta, Christian ja Cathrine olivat menneet naimisiin ja saaneet pojan ja tyttären, tapahtui jälleen jotakin, joka osoittautui merkkipaaluksi Christianin ja Cathrinen yhteisessä historiassa. Tunnettu Lars Larsen osti puolet Christianin vaimon isän yrityksestä ja halusi keskittyä yksinomaan puutarhakalusteisiin. Sivuun jäi pieni, tappiollinen sohvatuotanto, joka oli tarkoitus lopettaa. Christian ja Cathrine näkivät tässä mahdollisuuden.
“Lars Larsen osti puolet yrityksestä, ja sohvapuoli ei kuulunut ydinliiketoimintaan – se oli tappiollinen ja piti sulkea. Kysyimme, saisimmeko kokeilla sitä itse. Siitä syntyi myöhemmin SofaCompany.”
Vaikka tästä pienestä sohvatoiminnosta tuli lopulta suuri menestys, alkuvaiheessa appiukon usko nuoren parin ideaan oli vähäinen.
"Saatte yrittää, mutta en usko että onnistutte’, hän sanoi. Ensimmäiset 1,5–2 vuotta hän oli oikeassa, mutta sitten suunta kääntyi. Siinä kohtaa minusta tuli entistäkin sinnikkäämpi – olen luonteeltani kilpailuhenkinen.”
Appiukko teki myös selväksi, että yrittäjyys sisältää riskejä. Kun kerran maistaa vapautta omassa yrityksessä, paluu tavalliseksi työntekijäksi ei ole enää itsestäänselvyys:
”Kun olette päässeet itsenäisen työn makuun, ette ole enää niin houkuttelevia työnhakijoita työmarkkinoilla, eikä muiden ihmisten vaatimuksiin ole enää niin helppoa sopeutua”, Cathrinen isä sanoi. Mutta Christian ei ollut asiasta erityisen huolissaan. Hän oli ollut kahdeksan vuotta työmarkkinoilla ja tunsi olevansa enemmän kuin valmis jatkamaan matkaa Cathrinen kanssa kahdestaan oman yrityksen parissa.
Christian oli ollut kahdeksan vuotta työmarkkinoilla ja tunsi olevansa enemmän kuin valmis jatkamaan matkaa Cathrinen kanssa kahdestaan oman yrityksen parissa.
Miksi emme vain myy niitä itse?
Pienten lasten nuoret vanhemmat työskentelivät ahkerasti todistaakseen Cathrinen isän ennustuksen vääräksi; Cathrinen isä mukaan oli vain ajan kysymys, milloin yritys kaatuisi. Sohvia myytiin tuolloin ainoastaan B2B-markkinaan, eikä kysyntä ollut kummoista. Pariskunta suunnitteli kuitenkin omia retrohenkisiä malleja, jotka menestyivät jälleenmyyjillä useissa maissa – mutta joita suuret tanskalaiset ketjut eivät suostuneet ottamaan valikoimiinsa.
”Tilanne oli heikko ja olimme menossa konkurssiin. Suunnittelemamme retromallit menivät kuitenkin hyvin kaupaksi useissa eri maissa, mutta eivät Tanskassa.” Silloin Cathrine sanoi: “Tuodaan muutama kotiin, tehdään itse pieni verkkosivu ja kokeillaan myydä niitä suoraan. Sitten voimme palata jälleenmyyjien luo ja sanoa, että olemme myyneet näin paljon puolessa vuodessa – silloin heidän on pakko ottaa ne valikoimiin.” Mutta puolen vuoden jälkeen myynti oli niin hyvää, että Christian sanoi: “Emme mene käänny kenenkään muun puoleen – jatkamme tätä itse.”
Lopulta pariskunta tunsi päässeensä pitkälle. Tuolloin he eivät kuitenkaan tienneet, että heidän yrityksestään tulisi monen tuntema SofaCompany ja että hieman jääräpäinen suhtautuminen vakiintuneita ketjuja kohtaan voisi johtaa näin suureen menestykseen: ”Ponnistuksemme johtivat lopulta SofaCompanyn syntyyn”, sanoo Christian.
Tartu tilaisuuksiin, kun niitä on tarjolla
Konseptimme osoittautui menestykseksi ja Sofakompagniet, jolla nimellä yritys tuolloin tunnettiin, laajeni yhä useampiin maihin. Joissakin paikoissa laajeneminen sujui hyvin, toisissa heikommin:
”SofaCompany on menestynyt, koska olemme uskaltaneet tarttua moniin mahdollisuuksiin. Jotkin ovat onnistuneet ja jotkin eivät”, kertoo Christian. Hän on täysin tietoinen riskistä, joka piilee mahdollisuuksiin ja ideoihin tarttumisessa heti, kun ne ilmestyvät. Pariskunta joutui lopettamaan toimintansa Malesiassa, koska markkinat eivät olleet sellaiset kuin he ajattelivat, eikä heillä ollut markkinoilla oikeaa edustajaa. Etelä-Afrikassa kaikki sujui hyvin, mutta etäisyys – niin fyysisen etäisyyden kuin kulttuurin suhteen – teki markkina-alueesta erilaisen. Tästä syystä heidän oli löydettävä toisenlainen ratkaisu, mutta silti heillä oli tunne, että he olivat tarttuneet tilaisuuteen. Ja pariskunta oli kiitollinen. Yritys oli lähtöisin puhtaasta B2B-liiketoiminnasta, jossa myytiin suurille huonekaluketjuille. Siirtyminen suoraan kuluttajamyyntiin toi merkittävästi paremmat katteet.
”Mielestäni oli eduksi, että meillä oli molemmilla B2B-tausta, koska olimme tottuneet täysin erilaisiin marginaaleihin kuin B2C-markkinoilla. Kun aloimme myydä suoraan omasta tehtaastamme, olimme tyytyväisiä jo paljon aiemmin kuin kilpailijamme. He tarvitsivat suuremmat katteet, koska heidän kustannusrakenteensa oli raskaampi – välikäsiä, kalliita vuokria ja suuret yleiskulut. Me pärjäsimme pienemmällä marginaalilla.”
Tanskassa huonekalujen verkkokauppa alkoi samaan aikaan yleistyä, ja fyysisten showroomien sekä verkkokaupan yhdistelmä osoittautui toimivaksi malliksi kuluttajille. Tavoitteena ei ollut miellyttää kaikkia, vaan rakentaa vahva osaaminen ja hyödyntää markkinan potentiaali: ”Tavoitteenamme ei ollut se, että kaikki ostaisivat sohvansa meiltä. Halusimme kuitenkin, että kaikki harkitsisivat sohvan ostamista meiltä – ja tämän tavoitteen myös saavutimme.” Muotoilun – eikä vähiten kalliin muotoilun – tuntemus, jonka pariskunta hallitsi, osoittautui myös hyödylliseksi: ”Olemme aina olleet hyviä saamaan tuotteet näyttämään kalliimmalta kuin ne ovat”, Christian sanoo.
Ponnistelumme johtivat lopulta SofaCompanyn syntyyn.
Muutoksen aika
Cathrinen ja Christianin roolit alkoivat hahmottua selkeästi. Cathrine oli se, joka tunnisti trendit ja jolla on vahva visuaalinen näkemys, kun taas Christian keskittyi liiketoiminnan kehittämiseen ja kokonaistalouden hallintaan. Tähän hänellä oli epätavallinen ja maanläheinen menetelmä, jonka avulla hän laski sohviin liittyvät tärkeät tunnusluvut:
“Otin kustannuksemme ja kerroin ne itse laskemallani kertoimella. Se oli aika karkea laskelma, ja sen olisi voinut tehdä paljon ammattimaisemmin, mutta se toimi. Muunsin kaiken sohvamääriksi: jos palkkasimme uuden työntekijän, kuinka monta lisäsohvaa meidän piti myydä? B2B-vaiheessa laskin kaiken konteissa. Mutta eihän se pitkään riitä”, Christian nauraa.
Noin vuonna 2012 eräs teollinen ostaja osoitti kiinnostusta yritystä kohtaan. Hän esitti houkuttelevan tarjouksen. Tilanne oli houkutteleva, mutta samalla kuormittava, sillä Christian yritti vastata ostajan vaatimuksiin – esimerkiksi vahvistaa vielä melko pientä B2B-liiketoimintaa.. Jonkin aikaa kestäneiden keskustelujen jälkeen Christian sai ostajalta neuvon. Hän muistaa tuon neuvon selvästi vielä tänäkin päivänä, sillä se merkitsi sitä, että yritys pysyi Cathrinen ja Christianin käsissä ja että he tekivät sen, mitä oli tehtävä, jotta Sofakompagnietista tulisi entistäkin houkuttelevampi: ”Joko myytte minulle tai palkkaatte työntekijöitä ja kasvatatte liiketoimintaanne. Yhden miehen show'ta ei voi johtaa muutaman työntekijän voimin."
Siihen tarvitaan useampi ihminen”, hän sanoi minulle. ”Niinpä palkkasin yritykseen lisää henkilöstöä. Olen iloinen, että noudatin saamaani neuvoa, ja olen kiitollinen neuvosta tänäkin päivänä. Saimme menestystä, jopa niin paljon, ettemme selviytyneet siitä itse”, Christian myöntää.
Vuodet kuluivat, liiketoiminta kasvoi ja Christian rakensi ympärilleen tiimin, jonka ansiosta hän pystyi keskittymään enemmän luovaan työhön ilman jatkuvaa kiirettä. Samalla kuitenkin kävi yhä selvemmäksi, että seuraavalle tasolle pääseminen vaatisi entistä vahvemman kumppanin:
“Liiketoiminta pyöri hyvin, ja palkkasin johtajia hoitamaan hallinnollisia tehtäviä, jotta itse pystyin keskittymään pidemmän aikavälin kehittämiseen ja konseptin rakentamiseen. Olisimme voineet rahoittaa kasvun itsekin, mutta samalla olimme nuori perhe. Vaikka uskoimme projektiin ja tulevaisuuteen, halusimme ottaa osan arvosta kotiin ja jakaa sekä riskin että mahdollisuudet kumppanin kanssa, joka voisi viedä yhtiötä eteenpäin.”
Samaan aikaan kun liiketoiminta kehittyi ja ajatukset kypsyivät, Christian otti yhteyttä yritysjärjestelyneuvonantaja Clearwateriin. Hänelle selvisi, että yhtiöllä oli selkeää potentiaalia sijoittajien näkökulmasta, mutta ennen myyntiprosessia oli vielä tehtävää.
“Keskustelin Clearwaterin kanssa yli puolentoista vuoden ajan. Kun ensimmäiset myyntiajatukset nousivat esiin, emme olleet vielä valmiita – emme organisaation emmekä raportoinnin osalta. Minun piti löytää oikeat ihmiset ja rakentaa raportointi, joka tuottaisi ostajille tarvittavan datan. Clearwater oli tässä todella hyvä ja piti meitä oikealla polulla – sillä oli meille suuri arvo.”
Prosessin aikana Christian tutustui pääomasijoittajiin potentiaalisina ostajina ja kumppaneina – vaihtoehtona, jota hän ei aiemmin ollut juuri harkinnut.
“Meillä oli käytännössä kaksi tavoitetta: saada osa arvosta kotiutettua ja löytää joku, joka voi viedä yhtiötä eteenpäin. Clearwater toi pääomasijoittajat vahvasti mukaan kuvaan. Minulle ei alun perin ollut väliä, oliko ostaja pääomasijoittaja vai teollinen toimija, mutta olin kuullut pääomasijoittajista myös negatiivisia tarinoita. Siksi Cathrine ja minä suhtauduimme aluksi varauksella ja tarvitsimme vakuuttelua”, Christian kertoo.
Joko myytte minulle tai palkkaatte ihmisiä ja kasvatatte liiketoimintaanne. Yhden miehen show'ta ei voi johtaa muutaman työntekijän voimin.
Brändiä ei voi rakentaa Excel-taulukon pohjalta
Aluksi Christian ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, että hänen ja Cathrinen yritys myytäisiin pääomasijoittajalle. Pariskunta oli aina luottanut intuitioon ja trendien tunnistamiseen, ja heidän käytännönläheinen tapansa tehdä liiketoimintaa tuntui kaukaiselta pääomasijoittajien mielikuvasta kovana ja numeroihin nojaavana toimijana. “Pääomasijoittaja on tavallaan täydellinen vastakohta meille ja tavallemme tehdä bisnestä. Brändiä ei rakenneta Excel-taulukossa.”
Yrityskauppa toteutui vuonna 2017, ja ensimmäiset 100 päivää käytettiin yhteistyön rakentamiseen ja toistensa ymmärtämiseen. Procuritas perehtyi syvällisesti yhtiöön ja sen tiimiin, ja ennen kauppaa laadittu strategia käytiin realistisesti läpi. Samalla etsittiin oikeat ihmiset viemään yhtiötä seuraavaan vaiheeseen.
“He lähestyivät rekrytointia erittäin ammattimaisesti, ja oli selvää, että heillä on aivan eri resurssit ja verkostot yhtiön kehittämiseen. He suhtautuvat varovaisemmin riskinottoon, erityisesti kokeneiden johtajien rekrytoinnissa – se perustuu heidän kokemukseensa.” Alkuperäinen johto jatkoi, mutta tiimiä vahvistettiin. Christian huomasi nopeasti pääomasijoittajalle tyypillisen tavoitteellisuuden ja systemaattisuuden – niin raportoinnissa kuin oikeiden ihmisten löytämisessä. “He tietävät, mitä tarvitaan. Yrityksissä on paljon yhtäläisyyksiä toimialasta riippumatta. He ovat tehneet tämän niin monta kertaa, että sen kyllä huomaa.”
Clearwater toi Procuritaksen mukaan potentiaalisena ostajana. Tämä mahdollisti sekä arvon kotiuttamisen että pariskunnan unelman toteuttamisen – yhtiön kasvattamisen ja kansainvälistämisen.
Kuten odottaa saattoi, Procuritas toi mukanaan paljon Excel-taulukoita. Aluksi tämä tuntui haastavalta, mutta vähitellen Christian ja Cathrine ymmärsivät, että intuitiivinen ja analyyttinen lähestymistapa voivat täydentää toisiaan.“Ymmärsin, että kyse ei ole pelkistä Excel-taulukoista. Me olemme nähneet trendejä ja toimineet vaiston varassa. Procuritas opetti meille, että näiden yhdistelmä toimii todella hyvin.” Christian kuvaa heidän lähestymistapaansa “Artiksi” ja pääomasijoittajan tapaa “Scienceksi”: “Art ja Science, kuten he sanoivat – niiden täytyy kulkea käsi kädessä. Meillä oli liikaa Artia ja liian vähän Sciencea.”
Samalla yrittäjyys toi mukanaan tietynlaista yksinäisyyttä. Cathrine ja Christian kokivat olevansa erilaisia kuin muut vanhemmat, joilla oli “tavalliset työt ja tavallinen arki”. He saattoivat tuntea olevansa ulkopuolisia yhteisöstä, jossa muiden huolet tuntuivat pieniltä yksityiskohdilta heidän omaan arkeensa verrattuna – arkeen, jossa sohvat olivat jatkuvasti keskiössä.
“Tunsimme välillä olevamme hieman ulkopuolisia vanhempina. Kun vanhempainilloissa keskusteltiin vaikka maidon toimittajan vaihtamisesta tai seuraavasta leirikoulusta, ne olivat ihan eri asioita kuin ne, joita me itse pohdimme. Rehellisesti sanottuna tällaiset huolet eivät täyttäneet meidän ajatuksiamme kovin paljon. Tässä mielessä emme ehkä ole olleet maailman sitoutuneimpia vanhempia – mutta se on seurausta siitä, että meillä oli niin paljon muuta meneillään”, Christian pohtii.
Samalla hän tiedostaa vahvasti yrittäjyyden tuoman vapauden, joka mahdollisti perhe-elämän ja työn yhdistämisen:
“Meillä oli myös paljon vapautta, koska pystyimme itse hallitsemaan ajankäyttöämme. Onneksi töitä voi tehdä milloin tahansa. Jos joku lapsista sairastui, pystyimme hakemaan heidät ilman ongelmia. Aikataulut olivat omissa käsissämme. Jos emme olisi olleet yrittäjiä, meidän olisi ollut vaikea vastata kaikkiin odotuksiin, kuten osallistumisiin ja lasten hakemisiin silloin, kun he olivat pieniä.”
Koska pariskunta on rakentanut yritystä yhdessä eikä ole oikeastaan koskaan tehnyt muuta kuin työskennellyt yhdessä, heidän välillään on vahva keskinäinen ymmärrys:
“Viihdymme yhdessä töissä – emme ole koskaan kokeilleet mitään muuta. Teemme töitä ja vietämme vapaa-aikaa yhdessä. Ymmärrämme toisiamme, koska olemme samassa tilanteessa. Tiedämme, milloin toinen tarvitsee jotain, koska koemme samat asiat”, Christian kertoo.
Cathrine ja Christian alkoivat vähitellen nähdä pääomasijoittajan määrätietoisen Science-lähestymistavan arvon ja sen, miten se näkyi arjen toiminnassa. Se ei kuitenkaan syrjäyttänyt pariskunnan omaa vahvaa Art-puolta. Ennen myyntiä he olivat tehneet selväksi, että brändin kehittämiseen on panostettava – niin tärkeää, että se vaikutti myös pääomasijoittajan valintaan:
“Cathrine ja minä valitsimme pääomasijoittajan sen perusteella, että brändille piti tehdä jotain. He kunnioittivat tuloksiamme ja olivat avoimia Art-puolelle, aivan kuten me kunnioitimme heidän Science-lähestymistapaansa. Brändin kehittämiseen varattiin rahaa, ja meitä kuunneltiin ja arvostettiin”, Christian kertoo.
Muutaman vuoden kuluttua kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen. Oikea tiimi oli rakennettu ja yhteinen toimintamalli löytynyt. Cathrine ja Christian vetäytyivät päivittäisestä operatiivisesta toiminnasta, mutta jatkoivat hallituksessa. Siirtymä ei kuitenkaan ollut Christianille äkillinen, sillä hän oli valmistautunut siihen jo aiemmin:
“Olin jo aiemmin ottanut hieman etäisyyttä ja palkannut kaksi COO:ta eri liiketoimintayksiköihin. Kun pääomasijoittaja tuli mukaan, sanoin nopeasti, etten halua toimia toimitusjohtajana, koska siihen liittyvä raportointi ja yksityiskohtaisuus oli paljon laajempaa kuin mihin halusin keskittyä. Toinen COO:ista nousi koko konsernin toimitusjohtajaksi, ja hän toimii siinä roolissa edelleen.”
Christian oli jo siirtymässä uuteen arkeen, jossa hän pystyi keskittymään luovuuteen, ideoiden kehittämiseen ja olemaan vapaa toimitusjohtajan vastuista. Tässä vaiheessa Sofakompagniet vaihtoi nimekseen kansainvälisemmän SofaCompanyn, joka oli ollut käytössä jo monilla markkinoilla.
Vaikka aiemmin oli ollut epätasapainoa tarkan analytiikan ja intuitiivisen tekemisen välillä, tilaa jäi edelleen Christianin omalle tavalle hahmottaa liiketoimintaa:
“B2B-puolella laskin kaiken konteissa. Se ei toimi loputtomiin. Kun myimme Procuritakselle, piti laskea euroissa ja senteissä, mutta hauskaa on, että nyt olemme taas palanneet laskemaan konteissa, koska volyymi on kasvanut niin suureksi”, Christian sanoo hymyillen.
Kun Christianilta kysytään, miksei hän kehittänyt analytiikkapuolta pidemmälle ennen myyntiä arvon kasvattamiseksi, vastaus on yksinkertainen:
“Meillä olisi ollut siihen resurssit, mutta olimme saavuttaneet riskinottokykymme rajan. Samalla edessämme oli suuria valintoja, joissa tarvitsimme strategista sparrausta. Lisäksi kaikki varallisuutemme oli kiinni yrityksessä. Meillä oli vaihtoehto: hioa timanttia pidemmälle itse tai myydä raakaversio ja antaa kokeneempien jatkaa. Meille valinta oli silloin selvä. Nyt tiedän paremmin, mitä pitäisi tehdä arvon kasvattamiseksi ennen myyntiä, mutta silloin pääomasijoittaja oli meille paras ratkaisu. Olen myös tyytyväinen, että Clearwater ohjasi meidät siihen suuntaan.”
Samalla yrittäjyys toi mukanaan tietynlaista yksinäisyyttä. Cathrine ja Christian kokivat olevansa erilaisia kuin muut vanhemmat, joilla oli “tavalliset työt ja tavallinen arki”. He saattoivat tuntea olevansa ulkopuolisia yhteisöstä, jossa muiden huolet tuntuivat pieniltä yksityiskohdilta heidän omaan arkeensa verrattuna – arkeen, jossa sohvat olivat jatkuvasti keskiössä.
“Tunsimme välillä olevamme hieman ulkopuolisia vanhempina. Kun vanhempainilloissa keskusteltiin vaikka maidon toimittajan vaihtamisesta tai seuraavasta leirikoulusta, ne olivat ihan eri asioita kuin ne, joita me itse pohdimme. Rehellisesti sanottuna tällaiset huolet eivät täyttäneet meidän ajatuksiamme kovin paljon. Tässä mielessä emme ehkä ole olleet maailman sitoutuneimpia vanhempia – mutta se on seurausta siitä, että meillä oli niin paljon muuta meneillään”, Christian pohtii.
Samalla hän tiedostaa vahvasti yrittäjyyden tuoman vapauden, joka mahdollisti perhe-elämän ja työn yhdistämisen:
“Meillä oli myös paljon vapautta, koska pystyimme itse hallitsemaan ajankäyttöämme. Onneksi töitä voi tehdä milloin tahansa. Jos joku lapsista sairastui, pystyimme hakemaan heidät ilman ongelmia. Aikataulut olivat omissa käsissämme. Jos emme olisi olleet yrittäjiä, meidän olisi ollut vaikea vastata kaikkiin odotuksiin, kuten osallistumisiin ja lasten hakemisiin silloin, kun he olivat pieniä.”
Koska pariskunta on rakentanut yritystä yhdessä eikä ole oikeastaan koskaan tehnyt muuta kuin työskennellyt yhdessä, heidän välillään on vahva keskinäinen ymmärrys:
“Viihdymme yhdessä töissä – emme ole koskaan kokeilleet mitään muuta. Teemme töitä ja vietämme vapaa-aikaa yhdessä. Ymmärrämme toisiamme, koska olemme samassa tilanteessa. Tiedämme, milloin toinen tarvitsee jotain, koska koemme samat asiat”, Christian kertoo.
Taidetta ja tiedettä, kuten he sanoivat. Niiden on kuljettava käsi kädessä. Tiede oli jäänyt jälkeen, ja taidetta oli liikaa.
Ympyrä sulkeutuu Lars Larseniin
Jos uskoo kohtaloon, voi tuntua lähes ennalta määrätyltä, että Cathrine ja Christian myivät yhdessä pääomasijoittaja Procuritaksen kanssa SofaCompanyn juuri Lars Larsen Groupille – yhtiölle, joka omistaa Jyskin ja jolla oli epäsuorasti rooli siinä, että pariskunta pääsi aikanaan kokeilemaan siipiään pienen sohvatoiminnon kanssa vuonna 2008.
On vaikea sanoa, onko kyse sattumasta vai kohtalosta, mutta Christian koki sen lähes merkkinä, kun huomasi Lars Larsen Groupin olevan kiinnostuneiden ostajien joukossa:
“Ilmoitin aika nopeasti, että olin vakuuttunut heidän olevan paras seuraava omistaja. Appiukkoni teki paljon liiketoimintaa Lars Larsenin kanssa, ja hän oli sanansa mittainen mies – ja näyttää siltä, että Lars Larsen Group jatkaa näitä arvoja. Tietyllä tavalla ympyrä sulkeutuu tähän.”
Yhdessä Procuritaksen kanssa SofaCompany oli kehittynyt niin vahvasti, että Lars Larsen Group oli yksi monista kiinnostuneista ostajista. Tämä tapahtui osittain koronapandemiasta huolimatta – ja osittain sen ansiosta.
Pandemia aiheutti aluksi shokin, kun kaikki pysähtyi keväällä 2020, mutta myöhemmin se kääntyi kasvun kiihdyttäjäksi ja vauhditti huonekalujen verkkokaupan kehitystä:
“Aluksi tuli shokki, kun kaikki pysähtyi kahdeksi–kolmeksi kuukaudeksi maaliskuussa 2020. Mutta sen jälkeen kasvu lähti todella vauhtiin. Mihin ihmiset olisivat rahansa käyttäneet? Heidät lähetettiin kotiin, eivätkä he voineet matkustaa – joten he panostivat kotiinsa.”
Mutta miltä tuntuu luopua jostakin, jonka eteen on tehnyt töitä hyvin nuoresta asti – joka on tuonut mukanaan sekä hyviä hetkiä että unettomia öitä – nyt ei vain osittain vaan kokonaan?
Christian suhtautuu tähän hyvin pragmaattisesti. Hänen näkemyksensä perustuu selkeään ajatukseen: kannattaa jatkaa vain niin kauan kuin on oikea henkilö viemään asiaa eteenpäin. On mahdollista luoda menestyksekäs konsepti ja luovuttaa se eteenpäin, jotta se voi kasvaa vielä suuremmaksi oikeissa käsissä:
“Parempi lopputulos syntyy, kun siirrät sen jollekin, jolla on kokemusta. Nyt olemme siirtäneet sen eteenpäin Jyskille, jolla on kokemusta, rohkeutta ja resurssit viedä sitä eteenpäin. Tuntuu hyvältä, että se päätyi sinne. Vuonna 2012 syntynyt konsepti toimii edelleen ja kehittyy omalla tavallaan, ja uskon, että siitä voi tulla todella suuri tanskalainen huonekaluviennin menestystarina. Siinä on kaikki edellytykset, eikä heitä pelota investoida siihen. Se on hienoa nähdä.”
Mitä tulee luopumisen tunteisiin, Christian suhtautuu asiaan yhtä käytännönläheisesti, vaikka moni pohtii, voiko jostakin näin paljon vaivaa vaatineesta – lähes kolmannen lapsen asemassa olevasta – luopua:
“Minulla on kaksi lasta kotona, enkä koskaan myisi heitä. SofaCompany on meille aina ollut projekti. Emme ole pelänneet tehdä muutoksia tai ottaa riskejä. Ja jos jokin menee pieleen? Sitten kokeillaan jotain muuta. Emme ole suhtautuneet siihen ylisuojelevasti. En koskaan nähnyt sitä lapsena – siksi sen myyminen ei ole ollut minulle vaikeaa. Se on täysin luonnollista.”
Christianille on kuitenkin aina ollut tärkeää, että yhteistyössä on oikea kemia – ei pelkästään taloudellinen kiinnostus. Vaikka kyseessä oli tällä kertaa täysi irtautuminen, hän oli tyytyväinen siihen, että omistajuus siirtyi taholle, jonka kanssa arvot kohtasivat:
“Minulle on todella tärkeää, että kemiat toimivat niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa teen kauppaa. Kun valitsimme Procuritaksen, he eivät tehneet korkeinta tarjousta, mutta heidän kanssaan meillä oli paras yhteys. Ajattelimme, että työskentelemme heidän kanssaan useita vuosia, joten arvojen ja yhteistyön täytyy toimia. Sama päti, kun valitsimme Clearwaterin vetämään ensimmäistä myyntiä – sen pitää tuntua oikealta. Kaikki ei ole pelkästään rahaa.”
Together with Procuritas, we have succeeded in ensuring such a great development in SofaCompany that Lars Larsen Group was one of many suitors.
Seuraava seikkailu odottaa
Kun kauppakirjan muste kuivuu ja Cathrine ja Christian vetävät henkeä, he nauttivat myös siitä tunteesta, että he ovat nyt “vain” suuren sohvamenestystarinan perustajat:
“Nyt olemme täysin irti operatiivisesta toiminnasta. Perustajiksi meitä varmaan kutsutaan jatkossakin. Se tekee minut kyllä ylpeäksi – etenkin jos yhtiö kehittyy siihen suuntaan kuin uskon”, Christian sanoo ja jää hetkeksi pohtimaan tunnetta.
Kun takana on parikymmentä vuotta yhteistä matkaa niin liiketoiminnassa kuin elämässä, Cathrinella ja Christianilla on selkeä käsitys siitä, mihin he haluavat käyttää aikaansa – ja mihin eivät.
Oman yrityksen pyörittäminen on ollut palkitsevaa, mutta alkuvuosien raskaat hetket eivät houkuttele takaisin. Oman yrityksen pyörittäminen on hauskaa, mutta vaikeat alkuvuodet, jolloin ”pankki soittaa, kun olet lomalla, koska tilisi 20 000 kruunua miinuksella", tekivät elämästä haastavaa.
Toisaalta myöskään ikuinen lomailu ei houkuttele. Pariskunta tuntee nyt omat vahvuutensa paremmin kuin koskaan ja haluaa hyödyntää niitä uudessa vaiheessa: “Tiedämme vahvuutemme ja heikkoutemme. Cathrine on luova – hän näkee trendit ja on vahva visuaalisesti ja värien kanssa. Minä taas olen hyvä konseptoinnissa ja liiketoiminnan kehittämisessä.”
Tavoitteet ovat kuitenkin muuttuneet: “Emme haaveile enää valtavasta menestyksestä. Haluamme hidastaa tahtia ja keskittyä asioihin rauhassa. Tahti on ollut kova – on vuosia, joita en haluaisi elää uudelleen. Haluamme rakentaa jotain kestävää ja kehittää sitä ilman, että ajamme itseämme loppuun. Haluamme pysyä vauhdissa mukana.”
Cathrinen ja Christianin sohvaseikkailu – ja erityisesti sen kaunis päätös – kuulostaa monen korvaan vaikuttavalta ja lähes peliltä. Mutta totuus on toinen. Christian tiedostaa hyvin, mitä kaikkea matkan varrella on jouduttu uhraamaan – ja mitä hän olisi toivonut voivansa tehdä enemmän itsensä ja perheensä hyväksi:
“Kun tilanne näytti todella vaikealta, meidän piti muuttaa Vietnamiin ollaksemme lähempänä tuotantoa ja voidaksemme pelastaa työpaikkoja. Lapset eivät kuitenkaan sopeutuneet siihen, joten Cathrine palasi heidän kanssaan kotiin. Minä jäin Vietnamiin suuren velkataakan kanssa enkä voinut olla perheeni kanssa”, Christian muistelee.
Tässä kokemuksessa on myös viesti muille yrittäjille. Christian korostaa, että on “terveellistä ansaita oma rahansa”, ja vaikka lähestymistapa liiketoimintaan olisi perinteisestä poikkeava – ilman KPI-mittareita, raportointimalleja tai Excel-taulukoita – pitkälle voi päästä hyvällä vaistolla ja rohkeudella tarttua mahdollisuuksiin:
”Meidän kaltaisiamme yrittäjiä on. Emme toimi tyhmemmin kuin muut, vaikka lähestymistapamme liiketoimintaan on erilainen. Minulle on tärkeää, että voin antaa yritykseni itseni kaltaisten henkilöiden käsiin. Mutta motivaatio on välttämätön edellytys”, Christian toteaa lopuksi.
Haluamme rakentaa jotain kestävää ja kehittää sitä ilman, että ajamme itseämme loppuun. Haluamme pysyä vauhdissa mukana.
Clearwaterin neuvonantajat
Menestystarinat
